Ubud oli se Balin hipimpi keskittymä sisämaan puolella. Äärimmäisen lunkki paikka. Parissa päivässä ehdin nähdä norsuluolan, apinametsän ja Julia Robertsin. Olen pyörinyt täällä Losista bongatun Meganin ja aussimimmi Kimberlyn kanssa, jotka molemmat reissaavat omin päin. Eilen olimme lounastamassa pikkukujan kuppilassa, kun ohi kävelivät Mikko ja Mari. Heidät oli tarkoitus nähdä vasta marraskuun alussa viidakkovaelluksella, mutta kaikki Balin jumalat päättivät että mitä sitä odottelemaan.
Tiesin että pariskunta on joko Javalla tai lähisaarilla, mutta mitään yhteyttä emme ole onnistuneet pitämään, sillä tekstiviestit eivät ole kulkeneet. Nyt päästiin lyömään käsipäivää ja vaihtamaan paikallisia numeroita. Aivan käsittämätön sattuma.
Vuokraamme tänään Meganin kanssa auton ja lähdemme kiertämään saarta pariksi päiväväksi (älkää vetäkö mitään johtopäätöksiä, kaksin on vain hauskempi nähdä paikkoja). Torstaiksi pitäisi saada hommattua lento Banda Acehiin. Ehdin luultavasti päivitellä blogia vasta kun pääsen Pulau Wehin sukellussaarelle perjantaina, joten älkää huolestuko.
Tämä tällaisena pikarapsana, lisää fiilistelyä ja kuvia ensi numerossa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Hyvä reissu tuntuu olevan Jussi. Kävin Balilla vuosia sitten ja täytyy sanoa että sinne voisi mennä uudestaankin.Tuo Pulau Wehin sukellussaari kuullostaa taivaallisen hienolta. Älä sukella liian syvälle vaikka sanonta kuuluukin että "divers do it deeper", kalevi
VastaaPoistaOotko suunnitellut jo joulua eli näkyykö Suomessa sillon?
VastaaPoistaSaavuin juuri Pulau Wehiin. Englismiä käyttääkseni: leuatloksauttava paikka. Hauska kuulla että olet Kalevi reissussa mukana.
VastaaPoistaTomi: ei, kyllä mä taidan venyttää paluuta lähemmäs Haminaa. Saakohan Tokiosta hyvää lanttulaatikkoa?
Sä voisit Tomi muuten tehdä vaihteeksi yhden ei-työreissun ja ottaa lennot tänne asap.
Jussi! Eihän näitä sun juttuja voi lukea, kun rupee vituttamaan tää lähestyvä marraskuu... ;) Sulla taitaa olla jotain undercover matkaromanssiakin sielä. Aika kelmi oot... DO IT
VastaaPoistaEi ole. Suus kiinni siellä. Vitutukseen löytyy apu täältä: www.momondo.com.
VastaaPoista