Wien 27.9.-3.10

Wien on kohdellut minua hyvin, mutta ennen kaupungin kehumista tilannepäivitys Maukan kanssa pidetystä pow-wowsta koskien huomista Kaliforniaan jalkautumista. Alkuperäinen ajatus oli ajaa neljän päivän aikana Losista San Franciscoon, mutta tulimme herran tähden järkiimme ja päätimme ajaa Losista niiltä sijoiltamme Las Vegasiin. Maukka on suuressa viisaudessaan jopa pakannut matka-arkkuunsa kaksi pukua, mustan ja valkoisen. Siunattu Maukka! San Franciscoon pitäisi ehtiä keskiviikkoillaksi, jolloin Maukan tyttöystävä Kerstin ja hänen kaksi kaveriaan tulevat omalta road tripiltään kaupunkiin. San Franciscossa vietämme viiteen pekkaan pari-kolme päivää ja ajamme sitten wine coutryn pohjoisesta etelään. Lentolippuja tarkistaessa kävi ilmi että lentoni Balille lähtee jo 15.10 aamuyöstä, joten Kalifornian kiertueesta tulee minun osaltani suorastaan harmittavan tiivis paketti. Maukka jää tyttöjen kanssa vielä viikoksi jenkkeihin.

Wien on maailman paras paikka olla ja elellä. Matkailijoiden kuuluu hehkuttaa paikkoja joissa on käynyt, mutta minulla on tiukkaa dataa tämän väitteen tueksi. Katsokaa vaikka. Sen lisäksi että kaupunki on erilaisilla laatumittareilla arvioituna mahtava paikka, Wienillä on tiettyjä ominaisuuksia jotka vetoavat juuri minuun. Kävin esimerkiksi sunnuntaina juoksemassa pitkän lenkin Donauinselillä, puistomaisella pitkällä saarella, keskellä Tonavaa niin että hups vaan. Parinkymmenen kilometrin pituinen saari oli pullollaan lenkkeilijöitä, leijanlennättäjiä, pikniköijiöitä ja muuta mitä kummallisempaa väkeä viihtymässä. Osan tästä voi laittaa vain teepaitasään ja vapaapäivän piikkiin, mutta samaan elämästänauttimismentaliteettiin törmää joka päivä puistoissa (opiskelijat ja toimistoväki pitävät pitkiä lepohetkiä kaikkialla missä on vihreää – ja monessa paikassa on), kuppiloissa (Wien on täynnä kahviloita, baareja ja ravintoloita ja jotenkin niihin kaikkiin riittää asiakkaita joka päivä) ja kaupoissa (pienissäkin kaupoissa on laadukkaat irtotiskit, jotka kertovat siitä että ihmiset myös käyttävät eksoottisia ainesosia kokkailussaan ja näin ollen ymmärtävät jotain elämän tärkeysjärjestyksestä). Kaupungin lunkkia tunnelmaa korostaa tolkuttoman hyvä julkinen liikenne joka pitää jopa ydinkeskustan ruuhkattomana. Rooman jälkeen tuntuu kun tulisi Pohjanmaalle, mitä liikenteeseen tulee. Vallitseva verenpaineystävällinen tunnelma ei ole kuitenkaan manjana-asennetta, josta kylmän pohjolan kasvatti kyllä nauttii, mutta joka myös luo vierauden tunnetta pitkään nautittuna. Ainakin minulle. Täällä tehdään esimerkiksi aika pitkää työpäivää – Mauzerikin istuu välillä toimistolla seitsemään asti, kertoo tarina.

Mutta tasapuolisuuden nimissä: nyt viimeisenä Wien-päivänä syksy ehti kaupunkiin osoittamaan että täälläkin voi sataa hyytävän kylmiä harmaita sadepisaroita. Minua myös muistutettiin juuri että Itävallassa on viime vuosina äänestetty häkellyttävästi isojen poikien liigaan kaksi oikeistopopulistipuoluetta FPÖ ja BZÖ. Lisäksi uutisissa kerrottiin että tässä kahdeksan miljoonan asukkaan maassa on 300.000 luku- ja kirjoitustaidotonta, joten veikkaan että jos kuluttaisin enemmän aikaa näiden trendikkäiden kaupunginosien ulkopuolella, niin törmäisin nopeasti myös toisenlaiseen kaupunkiin.

Kun Amerikka ja Aasia on nähty, kotimatka tapahtuu joka tapauksessa taas Wienin kautta. Se on selvä. Mutta tässä innossa jäi kertomatta miten tänne pääsin ja mitä täällä on tapahtunut.

Wieniin saavuin sunnuntaiaamuna. Cinque Terrestä lähdin lauantaiaamuna ja matkasin päivän vaihtaen koko ajan hienompaan junaan La Speziassa, Firenzessä ja Venetsiassa, jossa hyppäsin illansuussa Wienin yöjunaan. Voisi kuvitella että parikymmentä tuntia spagettijunaa olisi tylsä rupeama, mutta päivä oli parhaita matkapäiviä tähän mennessä. Menemättä sen pidemmälle reissuromantiikkaan on sanottava että alan päästä tien päällä olon tunnelmaan ja pidän siitä todella, todella paljon. Rooman ja Cinque Terren jälkeen tuotti suurta iloa nähdä rinkkaväkeä isoilla asemilla ja huomata etten ole ainoana matkalla myös matkan itsensä, ei vain kohteen vuoksi. Mutta aijai, nyt liikutaan niin vaarallisissa klisehetteiköissä, että äkkiä eteenpäin tarinassa. Katsotaan vaikka joulukuussa jos pystyn jatkamaan tätä ajatusta vähän pidemmälle.

Venetsiastä lähteneen yöjunan vaunussa oli neljä vuodetta ruotsinlaivan c-hyttiä mukailevassa sommitelmassa. Kolmessa muussa punkassa matkasi kolme keski-ikäistä pohjoisitävaltalaista daamia, jotka ilahtuivat kovasti seurastani, vajavaisesta saksankielentaidostani ja itävallantuntemuksestani. Viehättäviä rouvia ryyhäsi naapurikopista vielä neljä lisää ihmettelemään muukalaista. Jouduin luopumaan Sinuhen lukemisesta rouvien kanssa tarinoidessani, mutta sain vastineeksi kirsikkasnapsia sekä tuliaiskarkkeja ja -viinejä. Olisi kuulemma ollut minun ikäisiä tyttäriäkin Linzissä tarjolla puolen tusinaa.

Wienissä paikallisoppaani (lähettää tutuille terveisiä!) on ollut päiväsaikaan melko sidottu arkivelvoitteisiinsa, joten olen ehtinyt käyttää hyväkseni laadukasta verkkoyhteyttä, urheilla, skootteroida ja lukea Sinuhea keskustatoimistossani Starbucksissa. Illat on vietetty hyvää elämää. On ollut tosi hieno viikko. Kun täältä kuitenkin pitää jatkaa matkaa niin nyt on hyvä aika, sillä sää kylmenee tulevina päivinä ja Kaliforniassa porottaa aurinko. Huomenna alkaa maailmanluokan road trip. Seuraavan raportin tyylilaji saattaa lipsahtaa gonzojournalismin puolelle.