PW on hevosenkengän muotoinen pieni saari Sumatran pohjoiskärjessä. Saaressa on yksi kymmenisentuhannen asukkaan kylä ja pari tiimalasihiekkarantaa joiden rannoille on takavuosina noussut muutamia kuppiloita ja bungaloweja dive shopien ympärille. Sittemin kaikki muu turismi on kuihtunut kasaan ja tätä nykyä saaren länkkärit ovat lähes poikkeuksetta sukeltajia. Tämä on paikka, jonne mielelläni jumahtaisin pidemmäksi aikaa, mutta sovimme tapaavamme Mikon, Marin ja orankien kanssa Sumatralla noin viikon päästä.
Saari on tolkuttoman leppoisa paikka. Kaikki tapahtuu hitaasti, mutta päivät menevät hulahtaen sukellusten rytmittäminä. Yksi sukellus aamulla – lounas – iltapäiväsukellus – ylävitosia ja hehkutusta sukeltajien kesken – illallinen rannalla – aikaisin nukkumaan. Tämän rytmin vuoksi tämäkin raportti on Balin mallin mukaan hieman sirpaleinen. En millään jaksa irroittaa kokonaista tuntia soljuvan ja jouhevasti etenevän kertomuksen kirjoittamiseen. Kappale silloin, toinen tällöin sopii Pulau Wehille paremmin.
Sain toissapäivänä Open Water Diver -läpyskät ja takana on nyt viisi pulahdusta syvimmillään 18 metriin. Koko homman kauneus ei aukea alkuunkaan vaikka kerron että olen nähnyt tappituntumalta kilpikonnia, mustekaloja, tonnikaloja, mureenoja ja satoja muita ihmeellisen muotoisia ja värisiä fisuja. Avara luonto antaa osviittaa siitä mitä kaikkea pinnan alla näkee, mutta ei avaa alkuunkaan miten totaalisesti muu maailma unohtuu sukeltaessa ja miltä tuntuu olla vieraana ihmeellisessä avaruusakvaariossa. Kotona on tottunut siihen että kalat pakenevat kun niitä katsoo laiturilta. Täälläkin osa varmasti pakenee, mutta sitä ei ehdi huomata, sillä kymmenet ja sadat olennot tulevat uteliaana tekemään tuttavuutta. Suurinta osaa ei voisi vähempää kiinnostaa, mikä luo mahtavan ulkopuolisuuden tunteen.
Huomenna on ohjelmassa hylkysukellus ja ylihuomenna syväsukellus, jonka jälkeen saan jatkaa ylimääräiset 12m syvemmälle aina pulahtaessani.
Sukelluksiin tuli eilen pieni paussi, kun jokin paikallinen kuumetauti veti mehut päiväksi. Epäilin ensin ruokamyrkytystä, mutta kun kävin kysymässä isäntäväeltä mistä voi olla kyse, kuulin että sama pikkuvaiva on lepuuttanut vieraita parin viikon ajan päivän kerrallaan. Ei kuulemma hätää, sillä jos olo olisi mennyt pahemmaksi, niin ”we have things for that – I mean nothing medical, just loads of weed”. Hauskaa väkeä saari täynnä.
Tänne tultuani muodostimme nopeasti pienen kyläneuvoston Ikerin kanssa. Sittemmin ryhmään on liittynyt kaksi aussia, sveitsiläinen, jenkki ja kaksi brittiä. Kaikilla on hienoja tarinoita kerrotavana ja avoin suhtautuminen maailmaan. Yksin reissaamisen termi on hyvin harhaanjohtava.
Olen pitänyt huonosti yllä suomalaisten mainetta kovina ryyppääjinä, sillä jo useampana iltana olen ollut ensimmäinen nukkumaanmenijä kahden Bintagin jälkeen. Indonesiassa on itse asiassa tullut tissuteltua tosi vähän. Onneksi Otso tulee huomenna osoittamaan ettei huhut ole tuulesta temmattuja. Täytyy vain toivoa että Ottojäbä selviää tänne asti. Hän soitti juuri Kuala Lumpurista ja kertoi että missasi alkuperäisen lentonsa. Uusi suunnitelma on lentää aamulla Medaniin, isompaan kaupunkiin vähän kauempana, ja selviytyä sieltä Banda Acehiin iltapäivällä.
Baskimaa, olet turvassa. Iker valvoo.
Päämaja. Kirjoitan tätä tuossa oikeanpuolesessa laatikossa riippumatossa.
Kyläneuvosto koolla: Gyle, minä, Tim, Lee, Dan ja Iker.
Tekstit
Hyvä Jussi
VastaaPoistaLaura kans moi!! Sä oot mun työpäivien ilo ja ahdistus kun käyn kurkkiin sun blogia.. Jatka samaa rataa! Halit!