Pohjois-Vietnam 18.11.-26.11.

Niin se aika hurahtaa. Edellisestä kirjoituksesta pääsi kulumaan pidempi tovi, kun Pohjois-Vietnam vei mukanaan. Kiitokset kärsivällisyydestä, rakkaat kanssamatkaajat! Nyt huomiseen lentoon valmistautuessa viimeisin blogikirjoitus vaikuttaa kovin vieraalta, vaikka huonoista fiilareista kirjoittaessani tarkoitin joka sanaa.

Hanoi oli ensimmäinen kohde, jossa toteutin ekan päivän jälkeen oppikirjamaista backpacker-matkaohjelmaa. Pidin kaupungin vilkkainta hostellia päämajanani, tapasin sata ihmistä kattoterassilla ja kysyin yhtä monta kertaa ”so how long you’ve been traveling” tai ”did you do Halong Bay allready?” ja vastasin samankaltaisiin kysymyksin kolmannen mokoman. Mielenterveyteni kyseenalaistettiin muutamaan otteeseen kun kerroin miten hankkiuduin Saigonista pohjoiseen. Oikea tekniikka olisi ollut sukkuloida maan läpi bussilla parissa viikossa, minulle opetettiin.

Olen lähes kaikille tapaamilleni matkaajille ensimmäinen Suomi-tuttavuus ja olen hyödyntänyt asetelmaa keräämällä melkoisen otoksen vallitsevia suomalaisuuden mielikuvia. Palaan tähän aiheeseen kunhan Japanin ja kenties Thaimaankin datankeruu on valmis.

Tein Hanoista yhden porukan kanssa junalla kolmen päivän reissun Pohjois-Vietnamin vuoristokyliin ja isommassa ryhmässä parin päivän venereissun Halong Bayn maailmanperintösaaristoon. Vuoriston riisiterassien ja kylien lasten näkeminen oli vaikuttava kokemus. Yövyimme ison perheen olkkarin parvella ja söimme käsittämättömän hyvää kasvispöperöä. Ennen lähtöä täytyi ostaa pipot ja pitkät kalsarit Sapan kylästä, sillä koleus ja kosteus menivät luihin ja ytimiin.

Risteilyllä puolestaan näin ihmeellisiä suikelosaaria ja suorituskeskeistä ryyppäämistä australialais-englantilaisella twistillä. Juomapelit toteutettiin vaikeusasteella phi phi kappa eli övereimmällä mahdollisella aussicollegetyylillä. Minä ja muutama muu mukaan eksynyt eurooppalainen (brittejä ei enää tämän keikan jälkeen lasketa) siirryimme ensimmäisen lap dancen alettua yläkannelle katsomaan tähtiä ja puhumaan Graham Greenen edistyksellisestä Vietnam-kuvauksesta 50-luvulla. Minulla oli vahva etulyöntiasema sillä olin lukenut Hiljaisesta amerikkalaisesta historiikkiversion, jossa kirjallisuuden professorit ja evp-kenraalit kommentoivat kirjaa ja sen kohtaamaa kritiikkiä.

Vuoristokeikka oli hienon ryhmän ansiosta onnistuneempi seikkailu, mutta myös Halong Bayn maisemat olivat kiistatta kaiken sen rymyämisen arvoiset. Siitäkin huolimatta että yöunia häiritsi laivan kannelta mereen mätkähdelleet alastomat brittimimmit. Kaikkea sitä joutuu matkoilla sietämään. Kummaltakin retkeltä on ohessa jokunen foto.

Parin vuoristoreissulla tapaamani tuttavuuden kanssa tulin juttuun suorastaan loistavasti. Aussit Sophie, Alex ja Nicole sekä saksalainen Marika olivat kaikki kiistatta hyviksien puolella. Itävaltalaisen Dominicin kanssa jutellessa aukeni loppureissua ajatellen kutkutteleva tilaisuus, johon saatan vielä tarttua. Tämä tarkoittaisi hieman eksoottisempaa reittiä kotia kohti ja myöhäisempää paluuta, mutta mutka olisi varmasti sen arvoinen. Junailen asiaa Tokiossa ja kerron lisää kun askelmerkit ovat selvillä. Aikamoinen cliffhangeri tämä blogi, vai mitä?

Nyt kimpsut kasaan, unten maille ja aamulla kohti Tokiota!

Ai niin, minut huijattiin vuorilla syömään koiraa. Sitkeää, ei hyvää. Sirkku, olen tosi pahoillani. Ei tule toistumaan.

Tomi: ravintolaillallinen vetoa huomisesta IFK-Tappara -matsista?

Hanoi oli täynnä elämää. Liikennesääntöjä ei ollut, mutta kadun ylittäminen onnistui joko marssimalla äärimmäisen määrätietoisesti ja hötkyilemättä ajoneuvojen sekaan tai valitsemalla katu-uskottava paikallinen ja liimautumalla kylkeen kun tämä ylitti tien.

Old Quarterin kojuissa myytiin kaikkea mitä voi ja ei voi kuvitella suuhun laittavansa. Katukeittöiden safkat olivat poikkeuksetta herkkua. Tätä lieroa en maistanut.




Riisimannuilla askel oli kevyt.


Vuoristoseutujen skidien elämän seuraaminen herätti ristiriitaisia tunteita. Onhan se luonnonläheistä yksinkertaista elämää ja nassikoilla oli koko ajan hymy naamalla, mutta riisipeltojen vesi oli ilman tavoin jäätävää ja kakaroilla ei ollut edes kenkiä jaloissaan. En oikein tiennyt miten päin olla. Uskomattoman kaunis paikka joka tapauksessa.


Marikaa odoteltiin joka mutkassa. Hipahtava saksalainen nautiskeli maisemista rauhassa ja kiireettä.


Tämä oli hurja juttu. Arvatkaa mitä tuolle possulle kävi seuraavaksi. Koko projektista on tallessa havainnollinen opetusvideo, mutta sitä en tohdi tänne ladata.


Good times, good people. Mukana isäntä-Chin perheineen.


Halong Bay. Kaunista, hyvin kaunista.


Taikuri itse. Kävin Singaporen vikana päivänä parturissa saatuani hienovaraisen vihjeen siistiytyä. Eivät meinanneet totella kun pyysin katkomaan vaaleat kiharat lyhyemmiksi.