Toscana ja Rooma 17.-23.9.

Istun tätä kirjoittaessani Rooman Termini-asemalla odottamassa tunnin verran myöhässä olevaa junaa kohti Genovaa. On keskiviikko 23.9. Kuten ounastelin, niin matkasuunnitelmaan tuli heti muutoksia. Pojat ovat jo takaisin Suomessa, minä suuntaan kohti Cinque Terreä. Tästä myöhemmin, palataan ensin reissun alkuun.

Lähtö oli täydellinen. Ei täydellisen sujuva vaan täydellisen juoneikas dramaattisine käänteineen ja onnellisine loppuineen. Tällä teemalla on hyvä aloittaa matka.

Elliksellä ja Andylla oli Finskin suorat lennot Roomaan aamukasilta ja minulla SASsin lento Tukholman kautta viisi minuuttia heidän jälkeensä. Tai niin ainakin luulin kunnes löin passin check-in-koneeseen kentällä klo 6.55. Kävi ilmi että oma lentoni lähteekin seitsemältä, viiden minuutin päästä. Se olisi ollut se Tukholman jatkolento, joka lähtisi kahdeksalta. Pojat olivat jo toisessa terminaalissa jonottamassa turvatarkastukseen kun säntäsin SASsin luukulle ratkaisemaan kahta kiperää kysymystä: miten selviän saman päivän aikana Roomaan ja miten kerron pojille että he joutuvat joka tapauksessa odottamaan minua perillä hyvän tovin. Tiedän että olisi pitänyt tarkistaa ja tuplatarkistaa lähtöaika ajoissa, mutta ei nyt keskitytä syyllisyyksiin, sillä tällä tarinalla on myös yksi todellinen sankari.

SASsin lipunmyynnin virkailija ei tarjonnut ratkaisua. Vaihtoehdot olivat tunnin päästä lähtevä lento Köpiksen kautta (hintaa yli tonnin) tai suora iltakone (parisataa). Iltaan oli liian pitkä aika. Kipitin Finskin pisteelle. Esitin asiani kauniille Finskin virkailijalle kaikkia nöyryyden, kohteliaisuuden ja määrätietoisuuden hiveniäni hyödyntäen. Lento jolla pojat olivat lähdössä oli täynnä ja muita järkeviä vaihtoehtoja ei ollut tarjottimella, mutta aistin että olin voittanut neidin myötätunnon, joten pysyin hiljaa hänen tarkastellessaan kakkos- ja kolmosvaihtoehtoja koneeltaan. Pitkän empaattisen hiljaisuuden jälkeen kuului kysymys: ”minkä verran sinulla on FinnairPlus-pisteitä?”

Tunti tästä eteenpäin istuin samassa täyteen buukatussa koneessa Elliksen ja Andyn kanssa. Enkeli Finskin univormussa oli järjestänyt minulle hyvin vajavaisilla plussapisteilläni crew-paikan täyteen buukatusta koneesta, vaikka olin myöhästynyt omaa hölmöyttäni toisen lentoyhtiön koneesta. Pääsimme skoolaamaan poikien kanssa lähdön kunniaksi jo koneessa ja starttaamaan Roomasta päivän vielä lämmetessä. Lähetin enkelille kukkia perille päästyäni.

Toscanan best kept secret

Ajoimme Roomasta vuokratulla avokuplalla ensin Orbetelloon, komealle panna cottan näköiselle saarelle Roomasta luoteeseen. Risottojen ääressä päätimme ajaa ensimmäiseksi yöksi vielä tunnin matkan Castella di Pescaiaan. Rannikkokylässä – kuten koko Toscanassa – oli käynnissä ensimmäiset hiljaisemmat viikot turistikauden jälkeen. Tämä sopi meille loistavasti. Vähemmän hässäkkää, vähemmän keihäsmatkaa, enemmän lunkkiutta ja saman verran lämpöasteita. Useamman viinipullon ja parinkymmenen korttipelin jälkeen päädyimme Pescaian rannan aurinkotuoleihin puhumaan ei enempää eikä vähempää kuin elämän tarkoituksesta. Löysät pois heti reissun kärkeen. Korttipeli oli muuten nimeltään kuningaslaji. Sekin on Ahvenen reissuopetuksia Intiasta. Loistava peli etenkin kolmelle hengelle ja loputon kuittailun ja henkselien paukuttamisen lähde.

Etelä-Toscanassa reissaamisen juju on kiertää mahtavia maisemateitä heikkojen signaalien ja fiilisten ohjaamina ja poiketa mahdollisimman monelle viinitilalle maistelemaan Morellino de Scansanoja (tavallaan samaa tavaraa kuin Chianti tai Brunello, mutta eri alueelta). Tämän jujun tietää moni muukin reissaaja, vaikka Etelä-Toscanassa onkin merkittävästi vähemmän turisteja kuin pohjoisemmassa. Meillä oli kuitenkin erityisbonuksena itse hankittua täsmätietoa viinifiilistelyreissaamisesta näille mannuille. Seuraa pieni taustoitus.

Vuosi sitten vuokrasimme isommalla kaveriporukalla viikoksi talon Toscanasta. Matkalla takaisin Roomaan autokuntamme ajoi sattumanvaraista maisemareittiä kohti rannikon moottoritietä. Erään viinitilan isäntäväki vinkkasi että kyseisenä viikonloppuna läheisessä kylässä järjestetään Morellino-viinien paikallisten tuottajien juhla, jossa kaikki tuottajat esittelevät uusia ja vanhoja tuotoksiaan ja tapaavat toisiaan. Ehdimme pyörähtää kylään juuri kun juhlat olivat alkamassa. Ilta pimeni, kapeiden kävelykatujen varsille ripustettiin soihtuja, esittelypöydille levitettiin valkoisia liinoja, paikalliset nuoret ja vanhat valuivat pikkuhiljaa kylän pienelle aukiolle odottamaan maisteluja ja jazzbändi viritteli soittopelejään. Tunnelma teki kotimatkalaisiin valtavan vaikutuksen. Meidän oli pakko lähteä ajamaan kohti Roomaa ja arkea ennen maisteluiden alkamista, mutta päätimme tuolloin Andyn kanssa että ensi vuonna palaamme rikospaikalle.

Yritimme ajoittaa tämänkertaisen reissumme niin että pääsemme fiilistelemään viinikinkereitä alusta loppuun asti. Tämä osoittautui melkoisen hankalaksi, sillä netissä kyseisistä juhlista ei löydy sanaakaan. Myöskään tiedustelut sähköpostilla ja puhelimella paikallisiin turisti-infoihin ja majoituspalveluihin eivät tuottaneet tulosta (turistibyroo oli suljettu ja kahdesta majoituspalvelusta toisessa ei ollut englantia puhuvaa henkilökuntaa ja toisessa ei oltu kuultu tapahtumasta). Muistelimme kuitenkin että kyseisiä viinikinkereitä oli järjestetty jo monta kymmentä vuotta ja oletimme että ajoitus noudattaa aina samoja sadonkorjuun aikatauluja. Paras veikkauksemme ajankohdasta oli näin ollen viime viikonloppu. Osuimme oikeaan.

Pescaian jälkeen ajelimme ympäri Etelä-Toscanaa ja päädyimme monen mutkan ja Morellinon kautta viimein tähän mahtavaan edellä kuvailtuun kylään. Oli perjantai eikä nukkuva etruskilinnoitus vaikuttanut lainkaan viinifiestaestradilta. Kylän lähellä olevalta viinitilalta saimme kuitenkin vahvistuksen: fiesta alkaa huomenna lauantaina. Seurasi sarja ylävitosia, knuckleseja ja erilaisia riemun merkkihuutoja. Jopa yksi kantapäät yhteen -temppu. Perjantaiksi majoituttiin lähinnä häämatkalaisille soveltuvaan resortiin odottelemaan seuraavaa päivää. Spa ja kaikki. Illalla näkyi tähdenlentoja. Ei siitä sen enempää.

Lauantai koitti. Katto alas ja kohti uusia syheröteitä. Ennen viinitiloja poikettiin kylässä buukkaamassa se kylän toinen hotelli ja varaamassa illaksi pöytä jo viime vuonna bongatusta ravintolasta. Pieni tähtitaivaan tuijottelulla ja kortinpeluulla hankittu krapula asettui viimeistään lounaalla hyvin uneliaassa ja hyvin kauniissa nimettömäksi jääneessä pikkukylässä.

Illalla päästin viimein kokemaan viinifiilistelyn eli fiinistelyn grand prix kun viinurit kaatoivat ensimmäiset maistiaiset laseihimme kapeilla kujilla. Esiinnyimme välillä helsinkiläisinä viinibaarinomistajina hankintamatkalla päästäksemme maistelemaan myös riservoja ja kuullaksemme kunnolliset perehdytykset kustakin viinisarjasta. Morellinot olivat loistavia viinejä, tunnelma käsittämättömän hieno ja kaikki oli muutenkin kohdillaan. Yhdet grappatkin taidettiin ottaa. Yksi viini tosin maistui pas... lannalta, mutta se oli ilmeisesti tarkoituskin. Ellis tykkäsi siitäkin.

Odotetun ravintolaeksperimentin aikana otettiin jo tanakoita askelia kohti Hunter S. Thompsonimaisia ulottuvuuksia. Monen tunnin hiilaripitoisen herkuttelusession ja kymmenkunnan kuningaslajin jälkeen olimme valmiit äärimmäiseen kokeeseen: paikallisväestön kontaktoimiseen. Elliksen puron lailla soljuvan italian avulla tutustuimme Debraan, Sienassa lakia opiskelevaan kauniiseen ja hymyilevään neitoon ja hänen paikalliseen sotilaspoikaystäväänsä sekä toiseen paikalliseen nuorukaiseen. Herrojen englannin osaaminen rajoittui kolmen sanan lauseeseen, joista yksi oli pussy. Juttu luisti hienosti kielimuurista huolimatta ja kolmikko vei meidät lopulta jatkoille kylän ainoaan discoon eli pitseriaan, jossa soi eurodance. Ilta oli loistava, huuruinen ja välillä suorastaan kuumottava. Sotilaspoikaystävä osoitti ihailtavaa suoraselkäisyyttä tarjoamalla meille kyytiä hotellille hänen Fiatillaan. Promilleja oli mittarissa noin kahdeksan. Kävelimme. Tai minä ja Antti kävelimme, Jussi oli jo kotvaa aiemmin tanssinut wienervalssin soolona kotiin. Lähes aina reissuilta muistaa parhaiten kohtaamiset uusien tuttavuuksien kanssa. Niin taitaa käydä nytkin.

Aamulla seuloudun luonnonvalinnan kautta kuskiksi. Päivä aukeni ensi kerran reissun aikana synkkänä kuin alleviivatakseen kausaliteettilakeja. Bruschettat huiviin kuppilassa, josta Ellis oli näemmä lainannut edellisenä iltana kitaraa serenadia varten, ja olimme valmiit jättämään kylän taas vuodeksi. Pakenimme pikimustalla kuplalla Sienaan. Ilta sujui majapaikan etsimisen, chiluttelun, kuningaslajin ja iisisti ottamisen merkeissä. Seuraavana päivänä oli Antin paluulento Roomasta, joten Sienan upea keskuspiazza oli hyvä paikka summata siihenastinen reissu San Giminginolaisella jääteellä eli Vernaccia-valkkarilla.

Sienassa kävi ilmi että kohtalo ei ollut valmis erottamaan meitä viinikylästämme. Antin man bagin unohtamisessa ei ole mitään otstikoitavaa, mutta se että Ellis unohtaa Lumixinsa hotelliin, on huomioitavan arvoinen merkki poikkeuksellisesta irtiotosta edellisenä iltana. Palasimme maanantaina jälleen häntä koipien välissä viinikylän hotelliin (jonka ulko-oven olimme jättäneet vierailumme aikana lukitsematta muistutuksista huolimatta). Kadonneet tavarat mukaan, jo leppyneen respavirkailijan naurut päälle ja kohti Roomaa.

Roomassa Andy tiputti minut ja Elliksen uloimman metroaseman hollille ja ajoi kuplalla kentälle. Mutta ei ennen kuningaslajin finaalipeliä, joka oli ratkaiseva koko reissun kuningaslajimestaruuden. Ratkaisuottelun areenana toimi kadunvarsikahvila hyvin ruuhkaisen ja meluisan kadun varressa. Andy voitti ja pääsi kotimatkalle mestaruusviitta harteillaan. Win the right games, kuten Tami sanoi.

Rooman ilta oli iisi. Parin paikallisen kanssa käydyissä keskusteluissa meille selvisi, että Italiassa ei saa pelata korttia ravintoloissa, Berlusconi on väärentänyt vaalituloksen, Kimi Räikkönen on paras ja suomalaiset naiset ovat erittäin kauniita. Live and learn.

Elliksen paluulento oli maanantai-iltana. Tehokasta peliaikaa Roomassa oli jokunen tunti jäljellä kun kamat oli roudattu minun seuraavan yön majapaikkaan. Ellisaari suoritti Rooman cum lauden kiertamällä kaikki vaadittavat nähtävyydet parissa tunnissa. Colosseum – check, Pantheon – check, portaat – check... nähtävyyskierros minun makuuni.

Ensimmäinen soolovaihe

Kun Ellis lähti, taivas pimeni ja alkoi sataa. Minulla ei ollut majoitusta seuraavaksi yöksi, jatkolentoa tai -junaa pois Roomasta tai puhtaita vaatteita. Vihdoinkin pääsin edes hieman kiini selviytymismoodiin. Tiedättehän: yksin maailman tuulten vietävänä, turvana vain hyvä kotikasvatus, Suomen koulujärjestelmä ja omat hoksottimet (ja peukalonpaksuinen nippu luottokortteja). Jussiparka.

Olin kuullut paristakin näissä asioissa luottamistani lähteistä, että Cinque Terre on yksi maailman hienoimmista paikoista ja loistava lavaste lyhyeen erakoitumiseen. Alun perin suunnitelma oli suoria Roomasta mahdollisimman pian maailman parhaimpaan kaupunkiin Wieniin, mutta kun nyt täällä päin jo oltiin, niin olisi tuntunut hölmöltä skipata Cinque Terren patikkareitit ja mereen putoavat kallioseinät. Junaliput hain asemalta ja pyykit pesetin intialaisella herrasmiehellä. Illalla söin hyvin ja pääsin vielä pariksi tunniksi nettiin, joten se siitä selviytymisestä.

Nyt istun jo junassa rantaradalla. Kohta aloitan matkan suurimman kirjallisen projektin nimeltään Sinuhe. Nide on ikivanha divarikappale, joka näyttää itsensä Onehin raapustamalta. Näin Waltari tarkoitti kirjansa luettavaksi. Raportoitavien tapahtumien määrä vähenee varmasti dramaattisesti junamatkan myötä ainakin muutamaksi päiväksi, mutta raporttien tiheys saattaa parantua kun kierrokset laskevat. Cinque Terreen minulla on majoitus vain ensi yöksi, mutta jos löydän kelvollisen asumuksen niin viivyn viikonloppuun asti ennen kun jatkan junalla Wieniin.

Lupasin ensimmäisessä kirjoituksessa kertoa matkasuunnitelmasta lisää, mutta jos sallitte, niin lykätään sitä vielä seuraavaan kertaan. Vieressä istuva rouva tarjosi juuri jonkinlaista spagettimunakasta matkaevääksi.

Jaa mikä sen mahtavan viinifestarikylän nimi oli? En voi paljastaa, kylän autenttisuus ei ehkä kestä tämän useampaa suomijunttia vuodessa.

Andy ja Ellis Orbetellossa. Se hieno reissun alun tohkeilufiilis.

Let the wine tasting begi... continue!

Kuvissa keli näyttää aina todellista kehnommalta. Tämäkin oli hellepäivä. Kylän nimeä en muista, mutta siellä syötiin reissun parhas lounas.

Tämä on faijalle: Siena-Rooma -reitillä ohiteltiin tällaisia autoja. Käynnissä oli vanhojen autojen Tour de Italy. Vasemmalla Triumph, oikealla Bentley. Taustalla olevaa en muista, mutta sinä varmasti tunnistat.

We are the night.