Koh Lanta 6.12. -->

Tiedättehän psykologian opiskelijoiden ensimmäisen vuoden kompleksin? Sen, jossa he kertovat, että T-paitasi printti paljastaa että kärsit hylkäämisen pelosta. Bussissa huomasin kärsiväni ensimmäisen pitkän reissun kompleksista.

Istuin Krabin kentältä minut poimineessa minibussissa brittipariskunnan, ruotsalaistytön ja intialais-englantilaisten kaverusten kanssa ja tunsin suurta ärtymystä. Olin mielestäni väärässä paikassa. Valitsin Koh Lantan relaksoitumispaikakseni koska kuvittelin saaren olevan vasta kehittymässä tusinaturistikohteeksi. Tietoni olivat osoittautumassa vanhentuneiksi, sillä bussissa kuulemani perusteella Lanta oli jo astunut pimeälle puolelle.

Kaikki viisi kanssamatkaajaani olivat juuri aloittamassa yhdestä kolmeen viikkoa kestävät lomansa ja puhkuivat intoa. Intialaisittain englantia murtava kaveri oli opiskellut huolella Koh Lantan baarit, rannat ja elefanttikävelyt ja raportoi tietojaan laajoihin muistiinpanoihin tukeutuen. Avoimesti koko bussin kanssa flirttaileva noin 22-vuotias ruotsalainen oli käynyt Lantalla jo aiemmin ja täydensi raporttia omakohtaisilla kokemuksilla. Kaikki viisi olivat käyneet Koh Samuilla ja vertailivat lomiaan. Varoin visusti paljastamasta että saari on minullekin tuttu ja vastailin kysymyksiin omasta matkaohjelmastani mahdollisimman tylsästi ja suppeasti välttääkseni jatkokysymykset. Halusin pysytellä keskustelun ulkopuolella. Laitoin napit korville heti kun kehtasin ja uppouduin omaan travelleriylemmyyteeni.

Ensimmäisen reissun kompleksini ilmeni perusteettomana paremmuuden tunteena minibussin pakettimatkaajia kohtaan. Tunne nojasi löyhästi kuviteltuun kontrastiin jackkerouacmaisen matkanteon ja uunoespanjassamaisen lobotomialoman välillä. Järjen tasolla tiesin, ettei elitismilleni ollut perusteita, sillä enhän tiennyt uusista tuttavuuksista käytännössä mitään, eikä oma reissuni ole varsinaisesti kulkenut kartoittamattomiin viidakoihin, mutta järki ja tunne eivät aina lyö kättä. Tiedän että reissuelitismini kuulostaa ärsyttävältä, mutta sitä sanotaan että sairauden tunnistaminen ja tunnustaminen ovat tärkeimmät askeleet kohti parantumista, joten ehken ole toivoton tapaus. Joka tapauksessa kieltäydyin kohteliaasti illalliskutsusta.

Olin pyytänyt Bangkokin matkabuukkaajalta majoitusta mahdollisimman kauas päärantsun vilinästä. Perille päästyäni helpotus oli valtava, sillä paikka oli juuri sitä mitä kaipasin. Löhöän nyt pienen rantaresorttini altaalla palmun varjossa. Resortti – tai miksi tätä nyt pitäisi kutsua, resortti kuulostaa aivan liian hienolta - koostuu kymmenestä bungalowista, pienestä ravintolasta ja allasbaarista. Edessä avautuvat autio ranta ja aava meri. Paikkaa pyörittää perhe, joka asuu ravintolarakennuksessa. Vieraita täällä ei tunnu montaa olevan ja päivisin ne muutamat lähtevät kiertämään saarta tai kajakoimaan tai minne lie. Puhuttelen isäntäperhettäni etunimillä ja he kutsuvat minua Mr. Jussiksi. Pelaan baarimikon kanssa biljardia ja makaan välillä auringossa ja välillä varjossa kirja kädessä (John Irving: Fourth Hand).

Päätin perille päästyäni että poistun turva-alueeni ulkopuolelle ainoastaan lenkkeilemään ja sukeltamaan. Tässä päätöksessä olen pitäytynyt kahta poikkeusta lukuun ottamatta. Ensimmäisellä kerralla menin lähikauppaan ostamaan puheaikaa paikalliseen liittymääni ja unohdin suomi-SIMini kauppaan. Tästä seurasi riesaa ja etsintöjä, mutta kortti löytyi seuraavana päivänä suklaapatukkahyllystä, mistäs muualta. Toisella poistumiskerralla kävelin rantaa pitkin katsastanaan millaisia paikkoja vilkkaammalla suikaleella on. Ehdin tilata kahvin ja istua riippumattoon kunnes huomasin että viereiseen palmuun oli kahlittu apina muutaman metrin liekaan viihdyttämään turisteja. Kahvi jäi juomatta ja kiintymykseni omaa isäntäperhettäni kohtaan kasvoi entisestään.

Tein päivän mittaisen sukellusreissun Koh Phi Phin saarelle. Reissu sai minut käsittämään miten loistava kohde Indonesian Pulau Weh oli. Lantan dive shopin henkilökunnan äänissä oli selvää kunnioitusta kun he tiedustelivat ovatko tarinat PW:n vesien kirkkaudesta totta. Jos vertaan niitä eiliseen sukelluskokemukseen, niin ovat. Sukellus oli edelleen hienoa, mutta turisteja oli pinnan alla liikaa, näkyvyys selvästi huonompi kuin Indonesiassa ja koko paketti hieman riisuttu versio aiemmista kokemuksistani. Näin sentään leopard sharkin (leopardihai?).

Tein sittemmin hieman taustatutkimusta ja buukkasin seuraavan reissun kauemmas turistikeskittymistä ja haastavampiin vesiin. Vene starttaa huomenna seitsemältä ja odotukset ovat korkealla.